MINÄ
Moikka vaan! Halusin alottaa blogin kirjottamisen uudelleen ihan uudelta ja tyhjältä pohjalta.
Alotin blogin kirjoittamisen jo joskus monta monta vuotta sitten ja se blogi edelleen löytyy. Blogi on kuitenkin piilotettuna, koska siinä olevat postaukset eivät ole enää mitenkään ajankohtaisia. Viime postaamisesta onkin jo reilusti yli vuosi aikaa?
Kerron itsestäni vain lyhyesti. Nimeni on Karoliina, mutta kaikki on kutsunu mua aina Karoksi. Joten olen siis Karo.
Olen vuonna 1997 syntynyt abiturientti Espoosta.
Lukiossa menossa vika vuosi ja tällä hetkellä olen lukulomalla. Huomenna englannin yo-koe... En nauti.

Pian kuitenkin tämä jäätävä pänttääminen on ohi.
Rakastan eläimiä yli kaiken. Perheeseen kuuluu vanhempien ja isoveljen lisäksi myös kaksi koiraa. Sekarotuisia neitejä molemmat. Toisen nimi on Aino ja hänellä ikää on 11 vuotta. Nuorempi koira Nana on kolme vuotta vanha.
Perhemme koirat ovat minulle todella tärkeitä.
Asun siis vielä kotona vanhempieni luona. Muutto omaan kämppään tapahtuu heti kun siihen on hyvä mahdollisuus. Luultavasti ensi syksynä. Jos hyvä tuuri käy.
Haen Tampereelle opiskelemaan ja jos paikka tulee niin muutan tietty sinne.
Armeijaan näillä näkymin olen menossa tammikuussa 2017. Tämä ei ole kuitenkaan vielä täysin varmaa. Armeija kuitenkin kutsuu jossain vaiheessa.
Syys vapaaehtoiseen asepalvelukseen osallistuminen ei ole mikään kummallinen. Olen vain pienestä saakka tahtonut kokea armeijan. Joku siinä vain kiehtoo.
Musiikki on kans lähellä sydäntä. Mun musiikkimaku on tooosi laaja. Oikeestaan kaikki musa menee. Eniten tulee kuitenkin kuunneltua suomalaista räppiä. Populaarimusiikki ja klassinen nappaa kaikkein vähiten. Oon musiikin suhteen kuitenkin tosi kriittinen. Mua suoraan sanottuna vituttaa biisit, joissa ei vaan ole mitään ideaa tai sanomaan. Siinä yksi syy miksi populaarimusa ei nappaa.
Mun lempiartisteja ja -yhtyeitä on tosi paljon. Ehdoton lemppariyhtye on ollut jo muutaman vuoden ajan Red Hot Chili Peppers. Yksi suurimmista haaveista olis nähdä ne livenä.
Pari hyvää suomalaista yhtyettä ovat Gasellit ja Ruger Hauer.
Lempiartisteja on ainakin Stepa, Kube ja Gettomasa. Aah näiden kaikkien musiikki on vaan niin mahtavaa. Tässä nyt tietty oli vain murto-osa niistä kaikista artisteita ja bändeistä mitä kuuntelen.
Huomenna on muuten Attilan keikka! Tätäkin oon oottanut aivan saatanasti ja tuntuu mahtavalta et yks unelma toteutuu huomenna.
Mun suurin intohimo on lävistykset ja tatuoinnit. Kehonmuokkaaminen on ollut musta aina kiehtovaa. Erilaiset ihmiset on mahtavia.
Itteläni on tällä hetkellä 23 lävistystä ja yks tatuointi. Tatuointeja tulossa PALJON lisää. Heti kun siihen vaan on varaa.

Mitä mä teen vapaa-ajalla?
Vapaa-aikaa ei ole ollut nyt kauheasti kirjoitusten takia. Aina sitä aikaa kuitenkin löytyy rentoutumiseen ja hauskanpitoon. Vapaa-ajalla nään tosi paljon kavereita ja tietenkin mun poikaystävää. Meillä on tosi paljon yhteisiä kavereita, joten hengaillaan yleensä porukalla. Ei me koskaan mitään ihmeellistä tehä. Perseillään vaan jotain turhaa ja joskus vähän siemaillaan alkomahoolia.
Mä oon seurustellu nyt vähän vajaa 14kk. Seurustelukumppani on Helmeri, Hessu, Hebe, Heppu...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ite kutsun häntä kuitenkin nimellä Hessu.
Hessu on vuonna 1995 syntynyt nuorukainen. Oikein mahtava ihminen ja just mulle sopiva.
Semmonen ihminen kenen kanssa uskon eläväni koko loppu elämän. Söpöä.
Mutku oikeesti. Kaikki vaa tuntuu Hessun kaa nii oikeelta.
Kai tässä on jotain sielunkumppanuutta. Hessu tulee varmasti esiintymään myös jatkossa mun postauksissa.
Tässä blogissa kirjoittelen mun elämästä. Ei se kovin ihmeellistä oo, mutta ei sen tarviikkaa. Tykkään myös valokuvailla kaikkea, joten kuvia mun blogi myös sisältää. Palautetta saa ja pitää antaa!
Mua voi myös seuraa Instagramissa nimimerkillä Risteytyskanii pitäis löytyy. Snapchattii jaan myös joskus jtn turhaa paskaa nimimerkillä risteytyskani.
En keksi enää enempää sanottavaaa. Näitä postauksia saattaa tulla joka päivä, joskus viikon välein ja joskus niitä saattaa tulla vasta monen kuukauden jälkeen. Kirjotan ku on semmonen fiilis.
Blogin ulkonäön parannus on tulossa heti kun mulla on sen muokkaamiseen aikaa. Anteeksi myös mahdollisista kirjotusvirheistä. Aivot on tällä hetkellä tosi jumissa.
Nyt kuitenkin jatkan lukemista.
- Karo

Ollaa söpöjä
Nana